Hautaustoimisto
Rakkaan ihmisen kuolema on raskas kokemus ja suru on lamaannuttava tunne. Silloin
hautajaisjärjestelyjen hoitaminen voi tuntua ylivoimaiselta. Hautaustoimistomme haluaa ojentaa
auttavan kätensä ja tukea omaisia kaikissa järjestelyissä. On myös mahdollista antaa kaikki
hautajaisjärjestelyt, myös seurakunnan asioiden sopiminen, toimistomme hoidettavaksi. Hautajaisiin
liittyy paljon tiettyjä tapoja. Omaisilla on kuitenkin myös mahdollisuus toimia monissa asioissa
kuten vainaja oli toivonut tai kuten heistä parhaalta tuntuu.
Jokaisen ihmisen elämällä on merkityksensä, siksi myös hänen hautajaisensa ovat tärkeä tapahtuma.
Hautajaiset tarjoavat tilaisuuden muistella yhdessä läheisten kanssa vainajaa. Hautajaiset ovat
myös tärkeä osa surutyötä sekä tilaisuus jättää jäähyväiset vainajalle.
Näiltä sivuilta löydätte tarkempia tietoja palveluistamme, kuvia arkunkansikoristeista ja
surulaitteista sekä esimerkkejä pitopalvelumme tarjoiluista.
Miten hautaustoimistomme palvelee teitä
- Siunausaikojen varaukset ja hautapaikasta sopiminen hoituvat puhelimitse.
toimistoltamme, samoin kuin muistotilaisuuspaikan varaus. Meillä on Imatralla myös oma juhlasali,
jota voi käyttää muistotilaisuuspaikkana.
- Toimistollamme on hyvä valikoima kotimaisia arkkuja, joista autamme valitsemaan sopivimman.
- Puemme vainajan hautausta varten, sekä hoidamme vainajan siirron sairaalalta kappelille
nykyaikaisella, tähän tarkoitusta varten valmistetulla hautausautollamme.
- Pitopalvelustamme saatte tarjoilut muistotilaisuuteen. Valikoimissamme on runsaasti erilaisia
valmiita vaihtoehtoja tai voimme hoitaa tarjoilun oman ehdotuksenne perusteella. Valmistamme myös
erikoisruokavaliota noudattaville sopivat tarjottavat.
- Avustamme kuolinilmoituksen laatimisessa lehteen sekä mahdollisten ohjelma-lehtisten
painatuksessa.
- Ammattitaitoiset sitojamme valmistavat kauniit surulaitteet ja arkunkansikoristeet toivomustenne
mukaisesti. Tarvittaessa somistamme myös kirkon tai kappelin sekä muistotilaisuuspaikan. Kaikki
kukkalaitteet toimitamme etukäteen siunaus- ja muistotilaisuuteen ilman eri veloitusta.
- Halutessanne voimme tulla myös kotiinne sopimaan läheisenne hautajaisjärjestelyistä.
Hautamuistomerkki
- Kauttamme voitte tilata vanhaan hautakiveen uuden kaiverruksen sekä tarvittaessa vanhojen
tekstien kunnostuksen.
- Hautaustoimistomme kautta on saatavilla Kaavin Kivi Oy:n hautamuistomerkit Ruokolahden ja Imatran alueella. Kaavin Kivi Oy:n valikoimista löytyy kaunis ja toivomustenne mukainen muistomerkki uudelle haudalle.
- Toimistossamme on saatavana esitteitä hautakivistä ja nähtävänä eri kivilaji malleja. Pyynnöstänne lähetämme hautakivi esitteet myös kotiinne.
- Käytössämme on Kaavin Kivi Oy:n muistomerkki suunnittelu ohjelma, jonka avulla voimme suunnitella toiveidenne mukaisen muistomerkin läheisenne haudalle. Toteutamme luonnoksen aina, jolloin voitte varmistaa ennen tilauksen tekemistä, että muistomerkistä tulee juuri ajatustenne mukainen.
- Annamme mielellämme neuvoja muistomerkin suunnitteluun ja hankintaan liittyvissä
asioissa.
Adressit
Valikoimiimme kuuluu useiden eri järjestöjen adresseja, . Adressi on aina hyvä tapa
muistaa vainajan omaisia. Adressin voi toimittaa ennen siunauspäivää omaisten kotiin tai meidän
kauttamme muistotilaisuuteen. Tarvittaessa tekstaamme adressit ja neuvomme niiden toimittamisessa.
Jos adressin lähettää postitse, tulee muistaa, että tavallinen kirjemaksu ei riitä, koska adressi
painaa sen verran paljon.
Adressien luku kuuluu yhtenä osana muistotilaisuuden ohjelmaan. Tavallisimmin adressit lukee joku
vainajan lähiomainen tai -omaiset, lukijat kannattaa valita etukäteen ja sopia asiasta heidän
kanssaan. Vainajan nimeä ei tarvitse toistaa jokaista adressia lukiessa vaan, adressien luku
aloitetaan esim. sanomalla: 'Eri kukkaisrahastojen kautta Matti Meikäläisen muistoa ovat
kunnioittaneet seuraavat henkilöt (ja yhdistykset)'. Tämän jälkeen luetaan kaikista adresseista
lähettäjien nimet ja tavallisimmin myös kaikki värssyt. Kuitenkin jos adresseja on kovin paljon,
voidaan lukea vain ne värssyt, jotka kuvastavat vainajaa parhaiten.
Arkkukoristeet ja muistotilaisuuspaikan koristelu
Arkunkansikoristeen valintaan vaikuttaa arkun väri, pintamateriaali sekä
verhoilluissa arkuissa kannen laskosmalli. Kukkia valitessa kannattaa ottaa huomioon myös vainajan
sukupuoli sekä mahdolliset lempikukat. Kansikoriste sidotaan joko arkun kannelle alas valuvaksi tai
harjan suuntaiseksi. Alas valuvaa muotoa voi käyttää esimerkiksi puupintaisen arkun tai
yksinkertaisesti verhoillun arkun kanssa. Pitkänomaista, arkun harjan suuntaista muotoa taas
kannattaa käyttää jos arkun kannessa on sellainen koristelu jota ei haluta peittää kukkasin.
Muistotilaisuuspaikan koristelussa käytetään yleensä kukkia ja kynttilöitä. Koristelu vaikuttaa
paljon tilan yleisvaikutelmaan. Tila kuin tila vaikuttaa paljon lämpimämmältä ja kodikkaammalta,
kun kynttilät palavat pöydissä.
Noutopöytään voidaan asettaa kukka-asetelma tai kimppu sekä kynttilöitä. Myös pelkät kynttilät
käyvät. Hautajaisvieraiden pöytiin voidaan laittaa pienet kynttiläasetelmat. Niissä pienelle
lautaselle tehdään kynttilän ympärille mansetti elävistä kukista. Pöydissä voidaan käyttää myös
pikkukimppuja tai pelkkiä kynttilöitä. Muistopöytään asetetaan vainajan valokuvan lisäksi kynttilä
sekä esim. yksittäinen ruusu tai liljankukka maljakossa. Myös adressien paikka on yleensä
muistopöydällä.
Jos muistotilaisuuteen on tilattu tarjoilu meiltä, servetit ja kynttilät sisältyvät pitopalvelun
hintaan. Omaiset saavat itse valita minkälaisia ja -värisiä kukkia koristelussa käytetään. Kukista
veloitamme erikseen.
Surusidonta
Surukukiksi sopivat kaikki kukat eikä väreissäkään ole mitään rajoituksia. Yleistä
on valita juuri vainajan lempikukkia. Myös vainajan sukupuoli ja ikä vaikuttavat kukkien valintaan.
Sotaveteraanimiehelle ja nuorelle naiselle sopivat erilaiset kukat.
Seppele on hautajaisten perinteinen kukkalaite. Seppelerengas symboloi jatkuvuutta. Perinteisessä
seppeleessä on aina nauhat. Jos värssy on pitkä, se laitetaan kortille ja omistusosa tekstataan
nauhoihin. Nykyisin seppele voi olla myös pienempi, halkaisijaltaan 30, 40 cm:n kokonaan kukitettu
kranssimainen surulaite.
Kukkavihko on kukkasieneen pyöreäksi tai pisaran muotoon sidottu kukkalaite. Se on helppo kantaa ja
laskea haudalle kahvasta. Kukkavihkoon liitettävä teksti voi olla kortilla tai tekstatuilla
nauhoilla.
Kaikki surulaitteet kannattaa tilata hyvissä ajoin, mielellään viimeistään siunausviikoa edeltävän
perjantaina. Näin ehdimme tilata juuri oikeanlaiset kukat laitteeseesi ja ruusut ja neilikat
ehtivät kehittyä sopivan avonaisiksi. Surulaitteiden hintaan vaikuttaa erityisesti vuodenaika,
talvella ruusu voi olla jopa kolme kertaa niin kallista kuin kesällä. Myös muut valitut kukat
vaikuttavat hintaan, esim. calla ja valkolilja ovat hintavia lähes aina. Toisaalta näitä näyttäviä
kukkia ei tarvitse olla kovin monta, kun ne jo antavat näköä surulaitteelle.
Liikkeessämme saat hinta-arvion toivomallesi surulaitteelle. Tervetuloa neuvottelemaan
asiantuntevien sitojiemme kanssa surulaitteen valinnasta, heiltä saat neuvoja ja apua.

